keskiviikko, 23. tammikuu 2008

Sitruunamehu

Tein tässä tänään sitruunamehua ja siitä tuli yllättävän hyvää ja tässä teillekin ohje.

Sitruunamehu (Noin 2-3 pulloa. Itselläni tuli yksi iso pullo ja yksi pieni)
- 1 litra vettä
- 6-10 desiä sokeria, maun mukaan. (Itse pistin 6 desiä ja siitä tuli ihan hyvää. Tai no, se riippuu siitä, pitääkö makeasta vai ei)
- 3-4 :n sitruunan puristettu mehu. (Jos isoja sitruunoita, 2-3 riittää)
- Pari ruokalusikallista sitruunatiivistettä. (Tarkoitan sitä, mitä myydään keltaisissa purkeissa kaupoissa. Jokainen varmasti tietää ^^)

Pistä vesi ja sokeri kattilaan ja kiehauta. Sekoita hyvin, että sokeri liukenee kunnolla. Kun olet kiehauttanut, lisää sitruunan puristettu mehu ja sitruunatiiviste. Sekoita ainekset hyvin. Sen jälkeen voit alkaa pulloittamaan mehua lasipulloihin suppilon avulla.

sunnuntai, 30. joulukuu 2007

Oho

Blogini on nyt pienellä kirjoitustauolla.
Jos on ideoita, mitä ohjeita haluaisitte, saa toki kertoa ^^ Toteuttelen niitä sitten joskus :>

sunnuntai, 16. joulukuu 2007

Valokuva kankaaseen

Oletko halunnut saada valokuvan kankaaseen? Se on mahdollista, se on helppoa, mutta se ei tapahdu parissa sekunnissa. Siihen tarvitaan n. 15 min aikaa + kuvankäsittelyajat. HUOMIO! Lue koko ohje ensin kuin alat tekemään mitään, ettei tule sitten yllätyksiä!

1135247.jpgTässä tämä ohje nyt siis on. Vasemmalla olevat pikkukuvat aukeavat isoiksi kuviksi, kun painat niitä. Tarvitset tuollaista kalvopaperia. Itse käytän "Iron-on transfer paper" :ia. Sitä saa Suomalaisesta Kirjakaupasta ainakin. Se maksaa noin 15-20 euroa. Itse maksoin 15 euroa. Yksi paketti sisältää 10 A4-kokoista paperia. Tarvitset myös silitysraudan, puuvillakankaan (esimerkiksi t-paidan, tyynyliinan, kassin...) ja sakset ja jonkinlaisen kuvanmuokkausohjelman, sillä sinun täytyy muokata tietokoneella kuva ensin.


1135250.jpg Aloita muokkaamalla kuva. Kannattaa tausta irroittaa, eli pistää valkoiseksi. Kun olet saanut jonkinlaisen kuvan, sinun pitää kääntää se peilikuvaksi, että se tulee kankaaseen oikein päin. Paintissa paina tuolta ylhäältä Kuva -> Käännä tai kierrä.


1135252.jpg Nyt se on käännetty. Kannattaa vielä tarkistaa, että se tulostuu oikean kokoisena. Eli paina paintissa ylhäältä Tiedosto -> Sivun asetukset... Sen jälkeen katso, mikä olisi hyvä koko. Jos sinulla on esim kuvassa koira ja teksti, kuten minulla. Kannattaa  painaa siitä "Sovita" ja sitten laittaa 1 sivua 1 arkille. Toki voit pistää skaalaus -> ja siihen jonkun prosenttimäärän minkä haluat. Kun mielestäsi se on sopiva, paina ok. Voit vielä testata, miten se tulostuu sitten, kun painat tiedosto -> tulostuksen esikatselu. MUTTA MUISTA! Ole varma, miten tulostimesi tulostuu. Sillä kuva pitää tulostaa nimenomaan sille puolelle, millä ei ole punaisia ruudukoita. Jotkut tulostimet kääntävät paperin toisinpäin, joten ole varma miten sinun tulostimesi tekee! Eli varmista ensin tavallisella paperilla, miten tulostimesi tulostaa. Kun pistät paperin paperilootaan, pistä yläpuolelle vaikka jotain tekstiä. sen jälkeen tulosta kuva. Siitä näet, kääntääkö tulostimesi paperin vai ei. Kun olet varma, miten tulostimesi tulostaa, voit pistää tuon kalvopaperin ja tulostaa sille. MUISTA! VALKOISELLE PUOLELLE SE PITÄÄ TULOSTAA!


1135258.jpg Nyt sinun pitää leikata tulostamasi paperi. Jos sinulla on esim puhekupla ja kuva, kuten minulla, leikkaa ne niin, että ne on erikseen. Mutta kannattaa jättää pienet reunat kuviin, (Mitä itse en nyt tehnyt), koska se kalvo voi repeytyä silitysvaiheessa, niin kuva ei mene sitten pilalle. Ei kuitenkaan kauhean suuria reunoja. Vaikka jättäisitkin reunat siihen, ne näkyvät sillä värillä, oli kankaasi sitten sininen tai pinkki.


1135260.jpg Kun olet saanut leikattua, ota kangas esiin. Silitä se suoraksi siitä kohdasta, mihin pistät kuvan/kuvat. Käytä puhdasta kangasta (itselläni hieman likainen, koska en löytänyt mistään puhdasta :--D)


1135262.jpg Pistä nyt kuvat kankaalle ja käännä ne niin, että punainen ruudukko on ylöspäin. Kuva on tietysti toisella puolella.




1135268.jpg Ota silitysrauta esiin. Ala silittämään punaista ruudukkoa. Kannattaa silittää silityslaudalla mieluiten. Tuon paketin omissa ohjeissa sanotaan, että höyryä ei saisi käyttää, mutta olen minä ainakin hieman käyttänyt. Ainakin höyry kiinnittää sen paitaan niin, että reunat ei hypi. Mutta silitä todella varovasti. Vaikka se olisikin kiinnittinyt, ei väri välttämättä ole siirtynyt paitaan. Silitä mahdollisimman monta kertaa. Anna välillä kuvan jäähtyä ja silitä uudelleen. Myös tuon omissa ohjeissa sanotaan, että pitäisi silittää 10 sekuntia kaksi kertaa, mutta se ei todellakaan riitä!


1135271.jpg Muista: Koskaan ei voi silittää liikaa. Mutta muistathan liikuttaa rautaa kokoajan ja välillä antaa jäähtyä, koska kuitenkin paperi voi palata ja musta palamisjälki ei ole hauskan näköinen kankaassa. Kun olet silittänyt "tarpeeksi", ota yhdestä kulmasta varovasti "kiinni". Sen jälkeen vedä punainen ruudukko varovasti pois. Jos huomaat, että väri ei ole kunnolla tarttunut, älä vedä ruudukkoa pois, vaan paina se takaisin ja silitä lisää. Kun väri on mielestäsi tarttunut hyvin, vedä ruudukko pois.


1135273.jpg Tälläinen minulla tuli. Huomaat varmasti, että  minulla tuo sininen puhekupla on mennyt vähän huonoksi, koska en jättänyt pieniä reunoja siihen. Minulla oli tuossa  likainen paita, joten se näyttää vähän huonolta tässä tutossa :D Mutta alempana vielä yksi kuva, mikä on ihan onnistunut :)




1135276.jpg Tässä vielä yksi kuva lukuisista tuotoksistani, mitä olen tehnyt. Tuo tuossa on sininen tyynyliina.




HUOMIO! Kankaat, missä on tällä tavalla tehty kuva, ei kestä konepesua! Ehkä pari pesua saattaa juuri ja juuri kestää, mutta ei kannata edes huvin vuoksi koittaa! Peskää kankaat käsin, jos haluat että kuva ei mene pilalle! Ja jos annat kankaan ystävälle esimerkiksi lahjaksi, kannattaa sisälle ommella pieni kangaslappu, missä kerrotaan ettei kestä konepesua! Tai sitten vaan kertoa ystävälle siitä!

Toivottavasti piditte ohjeesta, jos on kysymyksiä, niitä saa heittää kommentteihin.

tiistai, 11. joulukuu 2007

Örrr, Pitkästä aikaa!

Hahaha. On taas tämä bloggaaminen jäänyt. Ei vaan huvita enää :D

Minulla on edelleen ongelmia joululahjoissa, joten saa kertoa itsetehtyjä joululahjavinkkejä :--D Olen muuten pistämässä tänne ohjetta, miten voi tehdä oman kuvan tietokoneelta kankaaseen. Olen itse tehnyt kassin äidilleni syntymäpäivälahjaksi. Teen t-paidan itselleni. Ehkä tyynyliinankin. En tiedä. Mainioita ideoita siitäkin paperista saa.

Olin vähä aikaa sitten koirani kanssa lenkillä. Oli pilkkopimeää, joten heijastimet olivat mukana. Aloin miettimään, että mitä tekisin nyt, jos susi tulisi vastaan. Sain todella "hyviä" ideoita, tosin, ei niitä voisi käyttää tosipaikan tullen. Oikeastaan, mitä pitäisi tehdä, jos susi tulisi vastaan? Varsinkin jos olisi koira mukana. Eihän niiden pitäisi käydä ihmisten kimppuun, mutta miten on, jos koira on hihnassa?

En ehdi/jaksa nyt kirjoittamaan enempää, joten kuulemisiin. Teen sen kuvakankaaseen-oppaan jossakin vaiheessa. Täytynee ensin etsiä kamera :D

tiistai, 4. joulukuu 2007

Kiehun raivossani!

Nyt ei olisi mikään hyvä hetki kirjoittaa blogia, mutta en siltikään viitsi jättää tätä nyt, kun en ole pariin päivään kirjoitellut.

Kiehun raivoissani, tämä on juuri tätä teiniangstangstia. Ei tekisi mieli mennä yhtään koululle enää koskaan. Kiehun raivoissani, vihaan kouluamme, koulumme opettajia ja oppilaita. Vihaan, vihaan. En voi sille mitään. Olen saanut kauhean raivon kaikkia koulussa olevia henkilöitä kohtaan, melkein kaikkia.

Joo, en jaksa kirjoitella. Heippa. Kerron joskus myöhemmin tämän viikon tapahtumat pähkinänkuoressa. Nyt olen niin raivoissani, en vain pysty.

Ps. Tein muuten sellaisen kassin. Tulostin Valtterin kuvan :--) Voin kirjoittaa ohjeet joskus tänne, miten se tehdään :)